Hae Business Finlandin energiatukea QHeatin geotermisille lämpökaivoille

Innovaatiorahoituskeskus Business Finland edistää uusiutuvan energian käyttöä ja parantaa energiatehokkuutta jakamansa energiatuen kautta. Energiatuen etusijalla ovat uuden teknologian hankkeet, joiden merkitys on keskeinen pitkän aikavälin ilmasto- ja energiatavoitteiden kannalta.

Kokonaisuudessaan energiatukea on varattu valtion vuoden 2023 talousarviosta noin 250 miljoonaa euroa. Toukokuuhun mennessä Business Finland ei ollut saanut yhtäkään uuden teknologian hyödyntämiseen tähtäävää energiatukihakemusta vuodelle 2023.

”QHeatin keskisyvät geotermiset lämpökaivot voivat Business Finlandin näkökulmasta lukeutua uuden teknologian ryhmään, ja näin ollen olla tukeen oikeutettuja”, sanoo QHeatin toimitusjohtaja Erika Salmenvaara.

Tuki on suuruudeltaan 25 prosenttia energiaratkaisun rakentamiskustannuksista. Tuki on muodoltaan avustus eli sitä ei tarvitse maksaa takaisin. Tuen piiriin kuuluvat uusiutuvan energian hankkeet, joita ei ole vielä käynnistetty.

”Business Finlandin hakemusprosessi edellyttää huolellista taustatyötä, jossa QHeat voi auttaa”, Salmenvaara neuvoo.

QHeat tekee yhdessä asiakkaan kanssa esiselvityksen, jossa käydään läpi lämpökaivoinvestoinnin kohdetiedot ja lämmitystarve. Tältä pohjalta QHeat tekee kartta-analyysin, mikä kattaa geologisen arvioinnin ja suunnitelman lämpökaivojen toteutuksesta suhteessa kaavaan ja maankäytön rajoituksiin. Näin voidaan määrittää tarvittavien lämpökaivojen määrä ja vaihtoehdot niiden sijoituspaikoiksi sekä alustava kustannusarvio. Kun esiselvitys on tehty, hakemus voidaan yhdessä lähettää Business Finlandille.

”Hakemuksen käsittelyaika on kaksi kuukautta, mikä tarkoittaa, että kesällä tehtäviin tukihakemuksiin pitäisi saada vastaus alkusyksyyn mennessä. Jos tukipäätös on puoltava, päästöttömän ja uusiutuvan geotermisen energian rakennustyöt voidaan aloittaa vielä tämän vuoden puolella”, Salmenvaara kertoo.

Lue lisää Business Finlandin energiatuesta

 

Miten energiatukiprosessi etenee